Nyt ei olekkaan postauksia kuulunut, en ole ehtinyt, enkä jaksanut. Jos päivässä jää hetki aikaa mennä koneelle, muuta kuin koulujuttuja tekemään, en jaksa alkaa kirjoittamaan tänne. Blogi on silti päivittäin mielessä, uskokaa tai älköö, vaikka postauksia ei tule, stressaan silti postaamisesta!
En aijo lopettaa bloggaamista, mutta useita postauksia viikossa on turha odottaa. Postaan silloin tällöin, kun ehdin, mutta pari kertaa kuukaudessa olisi tarkoitus kuitenkin postailla :) Olette varmaan huomanneet, että kirjoittamiseni on aika kankeaa, joten blogi tulee olemaan kuva painotteinen.
Postaus ideat on ihan lopussa, en millään haluaisi kirjoitella aina vain perus kuulumisia, vaan jotain erilaisempaa! Kaikki villit ja vallattomat ideat maan ja taivaan välitä postauksiin ja ulkoasuun on tervetulleita!
Ps. Jos jollain on myynnissä McLeodin tyttärien kausi 3, tai halu ostaa kaudet 1 ja 2, niin pistäkääs sähköpostia eevipekki.96@hotmail.com !:)
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
Uusivuosi ei alkanut ihan niinkuin piti....
Heipsan!:)
Postailu piti aloittaa tammikuun ensimmäisenä päivänä, ja siitä eteepäin laitella aina niitä kuvia. Joku ehkä hoksasikin ihmetellä, että miksi ei niitä postauksia kuulu. Syynä on hieman mönkään mennyt uusivuosi.Sain nimittäin katsella (pikemminkin kuunnella, en nimittäyn nähnyt yhtäkään rakettia) sairaalasta käsin. Ai miksi?
Meidän piti talliporukalla lähteä jouluaattona jokavuotuiselle joulumaastolle, mutta se ei onnistunut, joten päätettiin, että lähdemme uudenvuoden maastoon! Uudenvuoden päivänä, 31.12 siis lähdettiin seitsemän ratsukon voimin maastoon. Lähtö ajoitettiin kahteentoista, että päästäisiin takaisin vielä valoitan aikaan ja ettei kukaan idiotti vain ampuisi raketteja.
Alumaasto meni todella hyvin, mitä nyt hepat oli vähän pörheinä, kun eivät ollet tottuneet menemään niin isossa porukassa. Pipa (vuokrahevoseni, jos joku ei tiennyt) lompsi tavalliseen, hieman laiskaan tapaansa jonon hännillä, mussuttaen millo mitäkin, esim. havun oksia ja edellä menevän hevosen häntää. Ei siis syönyt, otti vain suuhun ''lutkutti'' huulillaan, vähän niinkuin imevä varsa.
Poluilla tämä varmajalkainen suomenhevonen kompuroi vähän väliä. Hieman huvittavaa että poluilla suokit (3) kompuroi ja puoliveriset (4) kävelivät ihan tavallisesti, ja sitten vielä vaitetään puoliverisiä kompuroiksi!? Polulta oikaisimme pellon poikki pitkälle hiekkatielle, josta pääsimme pitkälle hiekkatielle, jossa pääsi ravamaan. Hevoset kyllä tiesivät mitä tien päässä oli, nimittäin hiekkamonttu, jossa päästellään aina tääyysiiää! Muutama kuumempi heppa meni vähän sivuttain ja poikittan ojan reunaa ja pusikkoa pitkin, Pipa onneksi löntysteli tavalliseen, hieman laiskaan tapaansa.
Nooh, sitten se Pipakin alkoi innostua, pää nousi, korvat tötteröön ja tossua toisen eteen. Hiekkamontulla sitten vain laukkaan ja kaikki höyryt pois. Kyllä muuten tuosta, hiukan jo rupsahtaneesta suokki pötkylästä löytyi vaihtia! Sitten kun tuntui että mennään niin kovaa kun lähtee, niin heppa lisäsi vaihtia. Sitä vaihtia löytyi ainavain lisää! Ihmeellinen otus!!:D
Ravailtiin montulla vielä hetki ja sitten jatkettiin käynnissä pellolle asti. Vaihdettiin vähän järjestystä, me mentiin Pipan kanssa tokaksi, koska se oli laukan jälkeen kuin eri hevonen, intopinkeää menossa, vaikka olin varma että se väsähti ihan totaalisesti (joskus vitsailtiinkin sen omistajan kanssa, että sitä on mahdoton väsyttää ja se tuntuu kyllä olevan aivan totta!).Tultiin samaa reittiä takaisin, eli pellon poikki ja polulle. Tai, niin oli tarkoitus. Hepat vähän katteli mehtään pörheän oloisina, mutta ajateltiin sen johtuvan äskeisestä laukasta. Edellä menvä hevonen pysähtyi ja katsoi pääkorkealla metsään, mutta jatkoi sitten matkaa. Pipa oli todella jännittynyt ja steppasi lähes paikallaan. Yhtäkkiä Pipa kääntyi ympäri ja sinkosi laukkaa. Minä en pysynyt kurvissa mukana, vaan tipuin. Samalla jalka hulahti jalustimeen ja minä roikuin jalastani toisella jalustimessa kun Pipa veti kiitolaukkaa kotiin. Muistan vain kun tusin jokapaikassa kipua, selkä hakkasi ikävästi maahan, jossain vaiheessa Pipa osui päähäni takakaviollan. Iskun jälkeen kipu oli aivan kamala ja silmissä sumeni.
En tiedä missä vaiheessa irtosin jalustimesta, en tiedä yhtään mitä sen jälkeen kävi. Kaikkimuut, paitsi minä, olivat kuitekin kunnossa.
Seuraava muistikuvani on sairaalasta. Aluski tuntui kuin en olisi pystynyt edes liikkumaan. Olin tiputuksessa, joka raajan koski ja tuntui kun pää halkeaisi hetkenä minä hyvänsä. Nukahdin todella nopeasti heräämisen jälkeen.Seuraava kerran herätessäni olo ei ollut enää niin paha, mutta pää tuntui edelleen halkeavan.
Olin kaksi yötä sairaalassa, ensimmäinen meni ns. lääkehorroksessa ja toinen oli tarkkailu yö. Minulla oli siis käsimurtunut (ilemisesti Pipa oli siihen jotenkin kopauttanut kaviolla, ei kuitenkaan tallannut), nilkassa oli jotain vikaa (lienee sanoamttakkin selvää, että se jalka joka jäi jalustimeen kiinni), näiden lisäksi minulla oli aivotärähdys.
Kotona ollessa olen oikeastaan lähinnä nukkunut. Olo on sekava ja liikkuminen hankalaa.Huomenna menen luultavasti kouluun, sen verran alkaa tämä joutilaana makoilu ärsyttämään. Ratsastamaan en pääse vielä vähään aikaa, seuraavan kerran varmaan vasta helmikuussa... Katsotaan nyt saanko tänne edes kuvia, vasemmalla kädellä kun on hituse hankala kuvata... :D
Toivottavasti muilla meni uusivuosi paremmin!
Pahoittelut postauksen sekavuudesta, en jotenkin nyt pysty yhtän kesittymään.....
Postailu piti aloittaa tammikuun ensimmäisenä päivänä, ja siitä eteepäin laitella aina niitä kuvia. Joku ehkä hoksasikin ihmetellä, että miksi ei niitä postauksia kuulu. Syynä on hieman mönkään mennyt uusivuosi.Sain nimittäin katsella (pikemminkin kuunnella, en nimittäyn nähnyt yhtäkään rakettia) sairaalasta käsin. Ai miksi?
Meidän piti talliporukalla lähteä jouluaattona jokavuotuiselle joulumaastolle, mutta se ei onnistunut, joten päätettiin, että lähdemme uudenvuoden maastoon! Uudenvuoden päivänä, 31.12 siis lähdettiin seitsemän ratsukon voimin maastoon. Lähtö ajoitettiin kahteentoista, että päästäisiin takaisin vielä valoitan aikaan ja ettei kukaan idiotti vain ampuisi raketteja.
Alumaasto meni todella hyvin, mitä nyt hepat oli vähän pörheinä, kun eivät ollet tottuneet menemään niin isossa porukassa. Pipa (vuokrahevoseni, jos joku ei tiennyt) lompsi tavalliseen, hieman laiskaan tapaansa jonon hännillä, mussuttaen millo mitäkin, esim. havun oksia ja edellä menevän hevosen häntää. Ei siis syönyt, otti vain suuhun ''lutkutti'' huulillaan, vähän niinkuin imevä varsa.
Poluilla tämä varmajalkainen suomenhevonen kompuroi vähän väliä. Hieman huvittavaa että poluilla suokit (3) kompuroi ja puoliveriset (4) kävelivät ihan tavallisesti, ja sitten vielä vaitetään puoliverisiä kompuroiksi!? Polulta oikaisimme pellon poikki pitkälle hiekkatielle, josta pääsimme pitkälle hiekkatielle, jossa pääsi ravamaan. Hevoset kyllä tiesivät mitä tien päässä oli, nimittäin hiekkamonttu, jossa päästellään aina tääyysiiää! Muutama kuumempi heppa meni vähän sivuttain ja poikittan ojan reunaa ja pusikkoa pitkin, Pipa onneksi löntysteli tavalliseen, hieman laiskaan tapaansa.
Nooh, sitten se Pipakin alkoi innostua, pää nousi, korvat tötteröön ja tossua toisen eteen. Hiekkamontulla sitten vain laukkaan ja kaikki höyryt pois. Kyllä muuten tuosta, hiukan jo rupsahtaneesta suokki pötkylästä löytyi vaihtia! Sitten kun tuntui että mennään niin kovaa kun lähtee, niin heppa lisäsi vaihtia. Sitä vaihtia löytyi ainavain lisää! Ihmeellinen otus!!:D
Ravailtiin montulla vielä hetki ja sitten jatkettiin käynnissä pellolle asti. Vaihdettiin vähän järjestystä, me mentiin Pipan kanssa tokaksi, koska se oli laukan jälkeen kuin eri hevonen, intopinkeää menossa, vaikka olin varma että se väsähti ihan totaalisesti (joskus vitsailtiinkin sen omistajan kanssa, että sitä on mahdoton väsyttää ja se tuntuu kyllä olevan aivan totta!).Tultiin samaa reittiä takaisin, eli pellon poikki ja polulle. Tai, niin oli tarkoitus. Hepat vähän katteli mehtään pörheän oloisina, mutta ajateltiin sen johtuvan äskeisestä laukasta. Edellä menvä hevonen pysähtyi ja katsoi pääkorkealla metsään, mutta jatkoi sitten matkaa. Pipa oli todella jännittynyt ja steppasi lähes paikallaan. Yhtäkkiä Pipa kääntyi ympäri ja sinkosi laukkaa. Minä en pysynyt kurvissa mukana, vaan tipuin. Samalla jalka hulahti jalustimeen ja minä roikuin jalastani toisella jalustimessa kun Pipa veti kiitolaukkaa kotiin. Muistan vain kun tusin jokapaikassa kipua, selkä hakkasi ikävästi maahan, jossain vaiheessa Pipa osui päähäni takakaviollan. Iskun jälkeen kipu oli aivan kamala ja silmissä sumeni.
En tiedä missä vaiheessa irtosin jalustimesta, en tiedä yhtään mitä sen jälkeen kävi. Kaikkimuut, paitsi minä, olivat kuitekin kunnossa.
Seuraava muistikuvani on sairaalasta. Aluski tuntui kuin en olisi pystynyt edes liikkumaan. Olin tiputuksessa, joka raajan koski ja tuntui kun pää halkeaisi hetkenä minä hyvänsä. Nukahdin todella nopeasti heräämisen jälkeen.Seuraava kerran herätessäni olo ei ollut enää niin paha, mutta pää tuntui edelleen halkeavan.
Olin kaksi yötä sairaalassa, ensimmäinen meni ns. lääkehorroksessa ja toinen oli tarkkailu yö. Minulla oli siis käsimurtunut (ilemisesti Pipa oli siihen jotenkin kopauttanut kaviolla, ei kuitenkaan tallannut), nilkassa oli jotain vikaa (lienee sanoamttakkin selvää, että se jalka joka jäi jalustimeen kiinni), näiden lisäksi minulla oli aivotärähdys.
Kotona ollessa olen oikeastaan lähinnä nukkunut. Olo on sekava ja liikkuminen hankalaa.Huomenna menen luultavasti kouluun, sen verran alkaa tämä joutilaana makoilu ärsyttämään. Ratsastamaan en pääse vielä vähään aikaa, seuraavan kerran varmaan vasta helmikuussa... Katsotaan nyt saanko tänne edes kuvia, vasemmalla kädellä kun on hituse hankala kuvata... :D
Toivottavasti muilla meni uusivuosi paremmin!
Pahoittelut postauksen sekavuudesta, en jotenkin nyt pysty yhtän kesittymään.....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)